Mitä tapahtuu kun epäonnistut? Mitä tapahtuu, kun et saakaan tehtyä uutta ennätystä maksiminostossa tai hyydyt täysin kesken metconin? Mitä ajatuksia liikkuu päässäsi kun olet jo pitkään treenannut juuri kyseistä liikettä etkä totuuden hetkellä onnistukaan? Kuinka selviät epäonnistumisesta?
Olen erittäin kilpailuhenkinen. Tiedän, että pystyn parempaan suorituskykyyn ja itseni ylittämiseen, kun kyseessä on kilpailutilanne. Silloin tunnen adrenaliinin valtaavan kroppani ja koen pystyväni huikeisiin suorituksiin. Tämä tuli todistettua muun muassa viime syksynä ensimmäisissä CrossFit kilpailuissani Helsinki Showdownissa, jolloin suoritin toisessa lajissa takakyykkyni ykkösmaksimilla yhtäkkiä 5 toistoa. Olin kuin puulla päähän lyöty! Kilpailun jälkeen jatkoin kyykkäämistä boxilla tuttuun tapaan, mutta sama tulos ei ollut lähimaillakaan. Monta kertaa menetin hermoni ja lähdin ovet paukkuen salilta. Neuvojen vastaanottaminen ei juuri kiinnostanut, sillä olin jumissa ajatuksessa: "voi kuinka heikko olenkaan".
Ihmisen on hyvin helppo verrata itseään muihin. Usein CrossFit salilla treenataan muiden kanssa ja jatkuvasti, ihan automaattisestikin tulee analysoitua kanssatreenaajia ja verrattua omia tuloksia toisten tuloksiin. Luonnollistahan on, että mielhyvää kokee, kun pärjää jossain muita paremmin. Mutta entä silloin kun häviää tai "epäonnistuu"? Mitä ylipäänsä tarkoittaa epäonnistuminen? Epäonnistutko silloin suhteessa muihin vai suhteessa itseesi?
Minulla oli pitkään tapana verrata itseäni ja suorituksiani muihin. Ennen metconia ajattelin, että haluan olla ensimmäisenä valmis, suorittaa eniten toistoja tai nostaa eniten rautaa. Välillä tuli onnistumisia ja välillä katkeroitumista jos jänikin jälkeen. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin ymmärtää, että oli epärealistista verrata itseäni muihin, sillä liikkeissä tai lajeissa, jotka olivat jonkun muun vahvuuksia kuin minun, oli hyvin todennäköistä, etten voita. Tällaisissa tilanteissa pahoitin ihan turhaan mieleni, sillä olin saattanut onnistua omaan osaamiseeni nähden. Olin kadottanut täysin ymmärrykseni omista kyvyistäni.
Olen alkanut viime aikoina oppimaan itseni vertaamista itseeni. Pyrin asettamaan realistisia välitavoitteita, joiden saavuttaminen on askel kohti päätavoitetta. Tällöin minun tulee olla tietoinen omista kyvyistäni ja kehityksestäni sekä omasta fiiliksestäni treenata, jotta välitavoitteet tulee saavutettua. Myöskään onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet eivät voi olla riippuvaisia siitä, kuinka pärjään suhteessa muihin.
Muutama päivä sitten olin treenaamassa boxilla. Olin vilkaissut etukäteen treeniohjelmaa ja kokenut pienen kouristuksen mahassa kun huomasin, että treeni alkaisi valakyykyn 3rm. Tiesin, ettei liike kuulu vahvuuksiini, mutta asetin tavoitteen päässäni hieman epäröiden. Olin ehtinyt treenata Suomessa viikon verran Italian työharjoittelun jälkeen, treenit olivat sujuneet hyvin nousujohteisesti ja ennätyksiä oli paukkunut. Asetin siis tavoitteen melko korkealle. Mitä en miettinyt, oli se, miten suhtautuisin jos en onnistuisikaan tavoitteessani.
Lähdin korottamaan kiloja pikkuhiljaa lähestyäkseni painoa x. Paria korotusta ennen tavoitetta feilasin. Se kirpaisi. En ollut kokenut epäonnistumisen tunnetta aikoihin ja olin vieläkin pilvissä vasta tehdyistä ennätyksistä. Kävelin tangon luolta suoraan salin toiseen päähän kohti pukuhuoneita ja yritin pidättää kyyneleitä. Koitin hengittää syvään, mutta päässä pyöri vain ajatus: "Se tuntuu liian raskaalta, en pysty siihen." Koitin kasailla itseäni siinä salin nurkassa ja valmistautua uuteen nostoon, mutta pelkäsin jo etukäteen feilaavani senkin. Valmentajani tuli luokseni ja sanoi yksinkertaisesti: "Kerää itsesi ja nosta se paino, sä pystyt siihen." Jotain tapahtui päässäni. Alkoi melkein huvittaa, kuinka olin ollut jo luovuttamassa. Miksi en pystyisi siihen? Vedin pari kertaa syvään henkeä, kävelin tangon luokse ja suoritin onnistuneen sarjan. Vaikka jäinkin viisi kiloa tavoitteestani, olin tyytyväinen.
Ennen tuota onnistunutta sarjaa olin kuitenkin muuttanut ajattelumallia päässäni. Vaikka en onnistuisikaan, en lannistuisi. "Don't be upset by the result didn't get with the work you didn't do." Sananlaskun mukaan ei tule lannistua saavuttamistaan tuloksista esimerkiksi liikkeessä, jota ei ole harjoitellut. Minun olisi pitänyt tiedostaa etukäteen, etten ollut juurikaan harjoitellut valakyykkyä, jolloin en olisi voinut vaatia itseltäni niin paljoa.
Mielestäni on tärkeää laatia suunnitelma epäonnistumisen varalta. Usein lähdemme tarmokkaasti yrittämään ennätyksiä ja tekemään parhaamme, mutta emme ole kuitenkaan välttämättä valmistautuneet mahdolliseen epäonnistumiseen. En tarkoita, että tulisi ajatella epäonnistumista. Tulisi kuitenkin olla selvää, kuinka käsittelee tilanteen epäonnistumisen tai pettymisen sattuessa. Entä jos kyseessä on vaikkapa kilpailutilanne? Tyrit kolmannen lajin täysin ja pari on vielä jäljellä. Siinä kohtaa ei ole yksinkertaisesti varaa jäädä kierimään itsesäälissä vaan epäonnistuminen on käsiteltävä, siitä on päästävä yli ja panostettava vielä enemmän viimeisiin mahdollisuuksiin.
Kehotankin sinua laatimaan itsellesi suunnitelma, jolla selviät epäonnistumisesta, sillä urheilussa voit olla varma, että siltä ei vältytä!
"Don't fear failure. Fear being in the exact same place next year as you are today."