Olen aina pitänyt syömisestä. Ruoka on hyvää ja syöminen on kivaa, joten miksipä en pitäisi!
Nuorempana minua pidettiin oikein suursyömärinä, sillä olin kasvavassa iässä ja harrastin paljon liikuntaa, minkä vuoksi kulutuskin oli suurta. Vanhemmat jopa hieman pyrkivät "rajoittamaan" syömistäni, sillä hotkin kovaan tahtiin paljon ruokaa ja usein olin jo vetäissyt suuren annoksen ennen kuin ehdin tuntea itseäni kylläiseksi, mistä seurasikin kauhea ähky.
Ruumiinrakenteeltani olin tuolloin hyvin pieni ja kapea enkä kehdannut edes farkkuja pitää koulussa ilman että olisin tunkenut ainakin kaksi paria legginsejä alle. Vaikka söin kuin elefantti, ei mikään tarttunut kroppaan.
Suunnilleen lukioikäisenä rupesin katsomaan vähän tarkemmin oman syömiseni perään, sillä murrosiän tuomat muutokset alkoivat näkyä kehossa. Olin edelleen hoikassa kunnossa, mutta huomasin, etten enää voinutkaan syödä ihan mitä tahansa ilman vaikutuksia kroppaan. Jossain vaiheessa lukion jälkeen aloin noudattamaan hyvin vähähiilarista ruokavaliota, minkä haittapuolet heijastuivat heti arkeen. Olin tavallista väsyneempi, äkkipikaisempi ja kireämpi. En sallinut itseni syödä tarvittavaa määrää hiilihydraatteja ja poin ajoittain jopa huonoa omatuntoa siitä, että olin syönyt niin sanottua "normaalia" ruokaa.
Onneksi syömiseni ei mennyt missään vaiheessa vaarallisempaan suuntaan ja tajusin ravinnon tärkeyden. Ehkä suurin tekijä muutokseen oli treenimäärän lisääntyminen. Huomasin, että minun oli välttämätöntä saada tarpeeksi energiaa, jotta jaksoin treenata.
Nykyään olen melko tarkka ravinnonsaannista oikeassa mielessä! Tarvitsen tarpeeksi energiaa, sillä harjoittelen usein kaksi kertaa päivässä, minkä vuoksi kulutus on suurta. Lisäksi haluan palautua ja kehittyä, joten on erittäin tärkeää saada tarpeeksi ruokaa ja nimenomaan oikeanlaista ruokaa. Pyrin syömään 3-4 tunnin välein, ainakin 5 kertaa päivässä. En punnitse ruokaani, mutta osaan arvioida, minkä verran tarvitsen mitäkin (proteiini, hiilihydraatti..), ja millä ruokailulla. En suhtaudu syömiseen millään tavalla neuroottisesti tai pakkomielteisesti ja osaan myös herkutella (nimimerkillä: pakastimessa 6 litraa vasta ostettua jäätelöä). Minulle toimii syöminen omaa kroppaani kuunnellen!
Vasen kuva 2013 (kun kunnolla syöminen ei kiinnostanut). Oikea kuva 2016 (kun syöminen kiinnostaa!)
Ruokahaluisaa viikonloppua!