top of page

Butchers Classics -kisaraportti (osa 1)

Oltiin viime viikonloppuna Lauran kanssa Kööpenhaminassa Butchers Classics -parikilpailussa. Parikilpailu ja ulkomailla kilpaileminen oli molemmille uutta, joten ei tiedetty mitä odottaa. Kilpailun tasosta tai tulevista kilpakumppaneista ei ollut juurikaan ennakkotietoa, mutta siitä huolimatta lähdettiin kisaan suhteellisen rennolla fiiliksellä. Motivaatio oli korkealla ja molempien tavoitteena oli lähteä tosissaan tekemään parhaansa ja katsomaan millasen tason Tanskan kisat tarjoaisivat.

Laji 1

2 rengasmuscle uppia

2 rinnallevetoa

Laji suoritettiin viestinä niin, että ensin toinen pareista teki täyden kierroksen (2 + 2), jonka jälkeen toinen urheilijoista teki saman setin. Rinnallevedon painot nousivat viiden portaan verran joka kierroksella viisi kiloa (65, 70, 75, 80, 85) ja viimeinen paino oli oma kakkosmaksimi rinnallevedossa kyykkyyn. Paino hieman jännitti ja pohdin kuumeisesti omaa taktiikkaani lajiin: mihin asti olisi järkevää tehdä rinnallevedot raakana ja missä kohtaa olisi syytä siirtyä kyykkyriveen? Päätin fiilistellä raakarinnallevetoja lajin aikana ja vaihtaa rinnallevedon tyyliä omien tuntemusten mukaan.

Lajin alkaessa painelin renkaille, joissa tuli tehdä kaksi muscle up -liikettä ykkösinä. Liike tuntui uskomattoman kevyeltä ja olin varma, että laji tulisi menemään hyvin, kunhan rinnallevedot kulkisivat. Laji eteni sujuvasti ja varmasti molempien osalta ja raakarinnallevedot tuntuivat todella hyvältä. Viimeiselle painolle astellessani tiesin, että rinnallevedot olisi tehtävä raakana, sillä en ollut ottanut ainuttakaan rinnallevetoa kyykkyyn, minkä vuoksi tyylin vaihtaminen olisi riski tässä painossa. Onnekseni 85 kiloa tuli nätisti hartioille kaksi kertaa ja samalla tein oman ennätyksen kahden toiston raakarinnallevedossa.

Sijoitus: 4

Laji 2

Murph

Urheilija 1 suorittaa ensin:

800m juoksu

5 kierrosta:

10 leuanvetoa

20 punnerrusta

30 kyykkyä

Tämän jälkeen urheilija 2 suorittaa:

800m juoksu

5 kierrosta:

10 leuanvetoa

20 punnerrusta

30 kyykkyä

Lopuksi pari juoksee yhdessä 1,6 km

Jes! Kunnon raastolaji! Molemmat tykätään suhteellisen pitkästä perus CrossFit -väännöstä, joten tämä laji kuulosti hyvältä. Ainoa ennakkoluuloa herättävä tekijä oli 6 kilon painoliivi, jonka kanssa laji tuli suorittaa. Taktiikkasuunnittelussa mietittiin kumman olisi järkevämpää aloittaa laji ja kumman suorittaa toinen setti, jonka jälkeen täytyisi saman tien lähteä juoksemaan 1,6 km. Ollaan molemmat melko tasaisia juoksussa, joten päätettiin arpoa järjestys. Minulle sattui ensimmäinen osio, joten psyykkasin itseäni siihen, että oma osuus olisi mentävä täysillä, sillä Lauran suorituksen aikana saisin levätä ennen viimeistä juoksu-osiota.

Kellon käynnistyttyä lähdin 800 metrin juoksuun, joka tuntui mukavan kevyeltä painoliivin kanssa. Juoksin reipasta vauhtia omalle suorituspaikalleni ja aloin työstämään viittä kierrosta aiemmin mainittuja liikkeitä. Liikkeet etenivät yllättävän hyvällä tahdilla, mutta jo parin kierroksen jälkeen huomasin punnerrusten heiman hyytyvän. Pätkin punnerruksia pienempiin setteihin, etten saisi vahingossakaan hylättyjä toistoja, ja jatkoin sinnikkäästi loppuun asti. Painoliivin vaihdon jälkeen oli tarpeen ottaa hieman happea maankamaralla ja siitä noustessani aloin kannustamaan ja psyykkaamaan Lauraa. Laura sai tehtyä omat kierroksensa hyvällä tahdilla, ja tämän jälkeen lähdimme juoksemaan viimeistä 1,6 kilometriä. Laura määräsi tahdin, sillä jalat olivat taatusti kovilla hapoilla ja itse olin saanut levätä ennen juoksua. Pystyimme kuitenkin kiristämään vauhtia kierrosten myötä ja ohitimme yhden tai kaksi paria juoksun aikana.

Sijoitus: 5

Laji 3 + 4

4 min aikana:

6 köysikiipeilyä

8 tempausta kyykkyyn (55 kg)

1 min tauko

4 min aikana:

60 rinnalleveto & työntöä (42,5 kg)

Laji, jossa olisi mentävä kovaa. Toistot sai jakaa parin kanssa miten halusi, joten sovimme tekevämme ensimmäisen osion toistot puoliksi ja toisen osion toistot 5 kerrallaan. Köydet olivat todella helppoja, sillä molemmat menimme yhdellä kiipeämisellä ylös saakka muiden kiivetessä hieman hitaammin. Tempauksissa kesti kuitenkin kauemmin, sillä teimme toistot yksi kerrallaan vuorotellen osan pareista suorittaessa tempauksia useamman peräkkäin. Minuutin tauon jälkeen rupesimme kiskomaan kovalla vauhdilla tankoa maasta suorille käsille ja vaihdoimme vuoroa aina viiden toiston välein. Vuoron vaihdossa oli aikaa hengähtää vain hetki, kunnes tnkoon oli tartuttava uudestaan. Puolessa välissä rupesin jo epäilemään, olisiko samaa vauhtia mahdollista pitää yllä loppuun saakka, mutta kovalla sinnittelyllä vauhti ei hidastunut edes viimeisissä toistoissa.

Sijoitus lajissa 3: 5

Sijoitus lajissa 4: 6

Laji 5

Aikaa vastaan:

30 synkronoitua toes to bar -liikettä

50 m yhden käden bottoms up kahvakuula-askelkyykkykävelyä

50 m käsilläkävelyä

30 synkronoitua toes to bar -liikettä

Tämä laji oli paperilla meille hyvä! Käsilläkävelyä ja synkronoituja toes to bareja oltiin molemmat toivottu ja niitä myös saatiin. Epäilyksiä herätti kuitenkin askelkyykkykävely kahvakuulan kanssa. Omassa tukijumpassa on tullut tehtyä kahvakuulapystäriä yhdellä kädellä pohja ylöspäin, mutta liike on jo tukijumppana melko haastava. Nyt kuulaa tulisi pitää staattisesti yhdellä kädellä ylösalaisin ja samalla edetä askelkyykkykävelyllä. Piece of cake, eikös? No ei. Kokeiltiin liikettä ennen lajia ja se sujui vaihtelevasti. Huomasin kuitenkin, että jos puristan kuulaa kovaa, pysyy se paremmin tasapainossa. Lauralla oli vähän enemmän haastetta liikkeessä, joten sovimme, että minä aloitan askelkyykkykävelyt ja pyrin etenemään mahdollisimman paljon.

Kellon piipattua lajin alkamisen merkiksi hyppäsimme tankoon ja aloimme suorittamaan synkronoituja toes to bareja. Pätkimme liikkeen kymmeneen toistoon kerrallaan ja pääsimme ensimmäisenä askelkyykkykävelyyn. Askelkyykkykävely kuulan kanssa oli todella hämäävä, sillä se tuntui helpolta ja kevyeltä, mutta kuulan tasapainon saattoi menettää aivan yhtäkkiä. Vaihdoimme vuoroja pari kertaa ja pääsimme käsilläkävelyyn, jonka jaoimme neljään osaan edeten osio kerralaan vuorotellen. Viimeiset toes to barit oli tarkoitus tehdä kolmessa setissä, mutta omat toistot rupesivat sakkaamaan tuota pikaa, minkä vuoksi pätkimme loput toistoista lyhyiksi seteiksi ja pääsimme ensimmäisenä maaliin.

Sijoitus: 1

Kisaraportin toinen osa tulee ensiviikon aikana!

Kuvat: Risk It Media

bottom of page